tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ihmiset ovat vapaaehtoistoiminnan ydin

”Tärkeämpää on tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ei se mitä osaa.” Suunnilleen näin totesi Aaro Järvelä vapaaehtoisjohtajan taidoista, kun kysyin Liekki-hankkeen ohjausryhmässä mikä on Liekin onnistumisen salaisuus. Useissa kohdin keskusteluissamme oli noussut esille oikeiden ihmisten tunteminen. Oli löytynyt oikeat ihmiset, Jyrki ja Reijo, tekemään materiaalia ja  kouluttamaan. Sitten oli onnistuttu löytämään tuutorit sydänalueilta ja lopuksi vielä innokkaat sydänyhdistykset osallistumaan koulutuksiin. Kaikki on kiinni ihmisistä, että onnistutaan löytämään sopivat, innostuneet toimijat. ”Hei, tarvitsisimme juuri sinua auttamaan tässä, sinulla kun on kokemusta...” Tämä sai minut miettimään, miten tärkeää yhdistystoiminnassa on tuntea paljon erilaisia ihmisiä.  Tällöin tietää ketä voi kysyä mukaan tapahtuman järjestelyyn, jäsenillan kahvinkeittoon tai kertomaan yleisölle terveellisistä elämäntavoista. Hallitus ja puheenjohtaja voivat moninkertaistaa toimintakykynsä, kun he osaavat vetää oikeaa ihmistä hihasta. Kun pyytää ihmisiä mukaan, ihmiset tulevat tutuiksi toistensa ja yhdistystoiminnan kanssa. Kokemusta kertyy useammalle. Sieltä kasvaa vähitellen mukaan uusia toimijoita vastuutehtäviin.

Istuta uusi taimi joka tapaamisessa

Ihmisverkostojen kasvattamiseen tuli tämä neuvo eräältä vapaaehtoistoiminnan kouluttajalta. Joka tilaisuudessa tutustu jonkun uuden ihmisen kanssa. Juttele mikä häntä kiinnostaa ja kun aika on sopiva, niin pyydä mukaan. Ensin vaikka käymään Liekki-kahvilassa, sitten jo ehkä auttamaan sen järjestelyissä.

Ihmiset ovat vapaaehtoistoiminnan sydän, joka pumppaa elämää yhdistystoimintaan. Siksi ihmisiin, tutustumiseen ja verkostoitumiseen kannattaa käyttää aikaa. Kenet voisin pyytää mukaan? Kenelle juuri tämä mahdollisuus täyttäisi puuttuvan palan elämässä? Kenen kehittymistä vapaaehtoistoimijaksi voisin tänään tukea?


Lari Karreinen
Liekki-hankkeen koulutusryhmän jäsen, vapaaehtoisjohtamisen valmentaja
lari (at ) karreinen.org

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti