Jyrki: Lähehä
mie! Mihin?
Tällainen
lyhyt keskustelu käytiin Aaron avaamana Imatralla vuoden 2010 syksyllä. Olin
esittelemässä piiripäivillä strategiajohtamisen ajatuksia sovellettuina
sydänyhdistyksen toimintaan. Hyppäsin liekin loimotukseen. Marika piti
leirinuotiomme tulessa hienosti koko ajan. Ei tainnut kertaakaan mennä hiillokselle
asti, lähellekään sitä. Siinä oli meillä Reijon kanssa hyvä lämmitellä, loimotella.
Sen hetken ja Hyvä! Sydänyhdistys – seminaarin 2014 väliin mahtuu paljon, paljon ja sen lisäksi
vielä paljonkin. Ei sitä lähtiessä tiennyt kuinka antoisaan hankkeeseen itsensä
sitoisi. Kehittämään ja toteuttamaan vapaaehtoisten johtamiseen osuvaa
valmentautumismallia – ja siihen vielä sen toteuttaminen vapaaehtoisten kanssa.
Seminaariaamuun mennessä oli kertynyt kokemusta ja näkemystä, hiertymiä ja
hunajapattejakin. Riemumiellä kaikkea muistellen ja opiksi ottaen. Seuraavassa
näkemyksiä ja kokemuksia, varmastikin henkilökohtaisesti valikoituneita ja
painottuneita.
Työnjako
projektin sisällä muotoutui aiemmin kasaantuneitten ja valmennusprosessin
kuluessa kasaantuvien kokemusten kautta. Keskityin enimmäkseen johtamiseen ja
strategia-ajatteluun – se on se perisyntini aiemmasta elämästäni. Tumpelo kun
olen, en automaattisilla tietojenkäsittelylaitteilla hoidettaviin asioihin
sotkeutunut muuten kuin kyselemällä ja apuja paljonkin anellen, asiakkaana. Kyllä
Reijo on melkoinen virtuoosi. Taisi olla meillä pisin skypetysistunto yli
seitsemän tuntia – siinä opin paljon.
Hyvin mielenkiitoista
oli tarkastella johtamista erityisesti vapaaehtoisuuden näkökulmasta: siinähän
ovat aikuiset, kokeneet ihmiset vapaaehtoisesti sekä johdettavina että
johtajina. Tämän yhteensovittaminen ei ole mikään oppikirjajuttu, josta
löytyisi valmiita ratkaisuja. Todettiinkin, että se matkalla syntynyt ja
vauhdissa pitänyt voima on sitä aatteen paloa ja pelimannihenkeä. Sieltä se
liekkikin aina voimansa saa, palosta ja samalla pitää paloa yllä. Innoittavia
ja avartavia olivatkin ne keskustelut joita tutoriaaleissa aiheesta kävimme –
niissä teoriat ja käytännöt ottivat tuloksekkaasti mittaa toisistaan. Viisaita
ja aikaansaavia ovat yhteisömme vapaaehtoiset johtamisvastuussa olevat. Toki
palkallisetkin!
Mukaan
tulleet tuutorit osoittivat, että yhteisössämme on valtavasti osaamista ja
kokemusta johtamisesta ja yhdistystoiminnasta yleensäkin. Omien
sairauskokemusten kautta mukana on sellaista arkiuskottavuutta, että valmius
valmennusohjelmaan lähtiessä oli mitä suurimmassa määrin kohdallaan. On myös
huomattava, että kaikki mukana olleet tuutorit olivat motivoituneina hakeneet
tähän ohjelmaan, kukaan ei ollut käskettynä ja vastentahtoisesti.
Muistamme,
että valmennusohjelman myötä tarjosimme mukana oleville mahdollisuuksia
ajatella toisinkin, mennä mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Asioiden hallinta ja
aikaansaaminen alati muuttuvassa ympäristössä on haaste. Totesimme ja koimme,
että tämä haaste vaatii yhteisöltään valmiutta uudistumaan. Sitä ei tule
tapahtumaan elleivät vastuulliset itse ole myös valmiita uudistamaan – kokonaisvaltaisesti
ja pitkäjänteisesti. Valmennusprosessin aikana muotoutuneen ja koetellun
tuutorijoukon tunnemme hyvin. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö yhteisömme
uudistuisi hetkeään, aikaansa varten. Mutta myös tulevaisuuden mahdollisuudet
ja uhat huomioiden, omia vahvuuksiaan hyödyntäen sekä heikkouksiaan karsien.
Tuutorimalli
valmennusohjelmassamme on varmasti hyvä ja toimiva ratkaisu. Kyseessähän oli
pilotti, ensimmäistä kertaa sydänyhteisössä tällä tavoin toteutettu vapaaehtoisten
johtamisvalmiuksien kehittäminen. Ratkaisuna se oli antoisa. Samalla saimme
muotoutumaan ja organisoitumaan tukiverkoston seuraavia valmennuskierroksia
varten. Mikäli oikein seminaarikeskusteluja tulkitsin, kaikkia tuutorimme ovat
valmiina toimimaan seuraavan aallon aikana olkapäinä. Tulevat uudet tuutoriuntuvikot
voivat tarvittaessa laskea niille hämmentyneet päänsä. Hämmennystä tulee varmasti
silloinkin!
Ohjelma oli
tuutoreille varmasti raskas. Se oli pitkäkestoinen, lähes vuoden mittainen
prosessi. Uusia asioita, vanhoja asioita uusissa kuoseissa ja uudesta
näkökulmasta suunnattomaan diamääräämme piilotettuina ei ollut aivan kevyt
juttu. Ja kun tuutoreiden piti se vielä paikallisiksi ajatuksiksi työstää ja
selittää edelleen ymmärretyksi, saada muutokseen johtavaksi toiminnaksi. Mutta
pelimannihenkeä löytyi ja se on aatteemme vahvuus.
Yhdessä tätä
tehtiin. Oli selvästi koettavissa kuinka yhteisöllisyys vahvistui valmennusmatkailijoitten
joukossa. Löysimme omat roolimme tässä toiminnassa. Se tuli yhteisten
kokemusten ja kokemusten vaihdon kautta. Yhdessä opittiin ja yhdessä opetettiin
myös vastuuvalmentajia – suuri kiitos siitä. Jokainen meistä oppi tai ainakin
koki sen kuinka tärkeä on puhua samaa kieltä. Ja ymmärtää käsitteiden
merkitykset omalla kielellään ja omaan toimintaansa sovellettuna, siirrettynä.
Tästä oppineena työstämme parasta aikaa sanastoa käsitemäärittelyineen. Kun se
valmistuu, siirrämme sen muun aineiston oheen verkossa.
Ei voi olla
ihailematta sitä asennetta, mikä valmennusprosessin aikana oli aistittavissa. Hetkittäin
epäusko uusien asioiden omaksumiseen ja itseluottamuksen romahtaminen näytti
olleen jo pöydän kulmalla tulossa. Mutta ei se ottanutkaan yliotetta. Se oli
vain tunteiden terveellä tavalla esille nousevaa näyttäytymistä. Meille
vastuuvalmentajille se oli mitä parasta palautetta siitä, että on puhuttava
oikealla kiellä ja yksikin puhe riittää. Tiede ja käytäntö, yritysslangi ja
vapaaehtoismaailma, sepä se. Infoähkystä ei ole mitään hyötyä. Tuloksena ovat
henkiset ilmavaivat. Mutta niitä kun hyvässä hengessä ja sopivalla tai
sopimattomallakin huumorilla voi puhaltaa. Saatiinpa kurssijohtaja Marikakin
tekemään aaltoja ja huutamaan ”… ihanaa, ihanaa…hallelujaa-hallelujaa…merkki,
merkki!...”. Merkki siitä, että samalla kehittymismatkalla olemme ja sen
tuloksena teemme työtä sydämellä sydämille.
Entä sitten
jatkoajatukset?
Ohjelmamme
on mahdollista toteuttaa sisältöä karsimatta ja tavoitteista tinkimättä myös
kevyemmällä tavalla. Tuutoreitten valmennus voidaan hoitaa yhdellä istumalla kertaa
esimerkiksi kahden päivän mittaisena. Siinä koko paketti käydään kerralla,
jolloin pystytään välttämään monien esille tuomaa asioiden turhaa toistoa ja
kertaamista. Samalla olisi mahdollista kehittää ja vahvistaa yhteisömme yhteistä
kieltä käsitesekamelskan sijaan.Kun tuutoreilla on jo alussa kokonaisuus käsissään, voidaan yhdistyskohtaiset jaksot hoitaa kevyemmällä teoretisoinnilla. Silloin pystytään paneutumaan jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhdistysten omiin käytännön asioihin ilman turhaa teoretisointia. Ja kun tämä tahdistetaan yhdistysten vuodenkiertoon, vielä tuloksekkaampaa se olisi.
Nyt toteutettuna ohjelma edellytti osallistujilta melkoista rahankäyttöä ja matkustelua – toki ilman RAY:ltä saatua tukea emme olisi pystyneet valmennusta toteuttamaankaan. Jatkossa valmennus voitaneen järjestää pienemmällä rahalla lähialueperiaatteen mukaan: hoidetaan asia pienemmissä piireissä, vähemmillä matkusteluilla ja omin tai sponsorieväin mutta keskinäistä yhteyttä pitäen.
Yhteydenpito!
Siinäpä se. Ne asiat on saatava ehdottomasti ensimmäisinä kuntoon.
Keskustelujen perusteella voi sanoa, että kaikissa yhdistyksissä asia on mitä
suurin haaste. Sydänliittoakaan unohtamatta.
Voi sanoa,
ettei tämä matka ei ole ollut kevyt meille kenellekään. Luistoa ja pitoa on
ollut laduillaan hiihtäneillä. Mutta olemmepa poikenneet umpihangissakin –
puuterilumi oli kahlattavan upottavaa, hankikannossa oli mukava lasketella ja
nouseskellakin. Mikäli ei laduiltaan poikkea, ei uusia elämyksiä koe.
Umpihangessa voimme mennä minne haluamme – ainakin melkein. Mutta samalla
teemme kuitenkin niitä latuja, joille jotkut jäävät lipsuttelemaan. Oli se
Hellaakoski näkeväinen mies!
Yhteinen
matka tähän hetkeen on ollut muutaman vuoden mittainen, upea ja antoisa
kokemus. Uusia ajatuksia, uusia haasteita ja ratkaisuja. Ja ennen kaikkea uusia
ihmisiä ja ystäviä. Aaro, Marika ja
Reijo! Meillähän työ on vielä kesken ja viemme sen kunniakkaaseen loppuun ennen
uusien seikkailujen alkua. Mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa olevani
onnellinen, että meidän jokaisen vanhat latumme kohtasivat ja päädyimme tarpomaan
umpihankeen uuden asian kanssa. Siellä sitä vaan setvittiin, selvittiin ja
aukaistiin uutta latua.
Ja te hieno
tuutorijoukko, ryhmänä ja yksilöinä! Jaksakaa edelleen olla tulenkantajina ja
yhteisömme vahvistajina. Olette hyviä, sydämellä sydämille tekeviä ihmisiä ja
persoonia, joihin ollut hieno tutustua. Jatkamme edelleen yhdessä.
Kyllä se
kannatti!
Jyrki,
toinen vastuuvalmentaja
(Kuva Rauno Pohjonen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti