Kyllä se kannatti!

Aaro: Lähetkö mukkaan?

Jyrki:  Lähehä mie! Mihin?

Tällainen lyhyt keskustelu käytiin Aaron avaamana Imatralla vuoden 2010 syksyllä. Olin esittelemässä piiripäivillä strategiajohtamisen ajatuksia sovellettuina sydänyhdistyksen toimintaan. Hyppäsin liekin loimotukseen. Marika piti leirinuotiomme tulessa hienosti koko ajan. Ei tainnut kertaakaan mennä hiillokselle asti, lähellekään sitä. Siinä oli meillä Reijon kanssa hyvä lämmitellä, loimotella.  Sen hetken ja Hyvä! Sydänyhdistys – seminaarin 2014  väliin mahtuu paljon, paljon ja sen lisäksi vielä paljonkin. Ei sitä lähtiessä tiennyt kuinka antoisaan hankkeeseen itsensä sitoisi. Kehittämään ja toteuttamaan vapaaehtoisten johtamiseen osuvaa valmentautumismallia – ja siihen vielä sen toteuttaminen vapaaehtoisten kanssa. Seminaariaamuun mennessä oli kertynyt kokemusta ja näkemystä, hiertymiä ja hunajapattejakin. Riemumiellä kaikkea muistellen ja opiksi ottaen. Seuraavassa näkemyksiä ja kokemuksia, varmastikin henkilökohtaisesti valikoituneita ja painottuneita.

Työnjako projektin sisällä muotoutui aiemmin kasaantuneitten ja valmennusprosessin kuluessa kasaantuvien kokemusten kautta. Keskityin enimmäkseen johtamiseen ja strategia-ajatteluun – se on se perisyntini aiemmasta elämästäni. Tumpelo kun olen, en automaattisilla tietojenkäsittelylaitteilla hoidettaviin asioihin sotkeutunut muuten kuin kyselemällä ja apuja paljonkin anellen, asiakkaana. Kyllä Reijo on melkoinen virtuoosi. Taisi olla meillä pisin skypetysistunto yli seitsemän tuntia – siinä opin paljon.

Hyvin mielenkiitoista oli tarkastella johtamista erityisesti vapaaehtoisuuden näkökulmasta: siinähän ovat aikuiset, kokeneet ihmiset vapaaehtoisesti sekä johdettavina että johtajina. Tämän yhteensovittaminen ei ole mikään oppikirjajuttu, josta löytyisi valmiita ratkaisuja. Todettiinkin, että se matkalla syntynyt ja vauhdissa pitänyt voima on sitä aatteen paloa ja pelimannihenkeä. Sieltä se liekkikin aina voimansa saa, palosta ja samalla pitää paloa yllä. Innoittavia ja avartavia olivatkin ne keskustelut joita tutoriaaleissa aiheesta kävimme – niissä teoriat ja käytännöt ottivat tuloksekkaasti mittaa toisistaan. Viisaita ja aikaansaavia ovat yhteisömme vapaaehtoiset johtamisvastuussa olevat. Toki palkallisetkin!

Mukaan tulleet tuutorit osoittivat, että yhteisössämme on valtavasti osaamista ja kokemusta johtamisesta ja yhdistystoiminnasta yleensäkin. Omien sairauskokemusten kautta mukana on sellaista arkiuskottavuutta, että valmius valmennusohjelmaan lähtiessä oli mitä suurimmassa määrin kohdallaan. On myös huomattava, että kaikki mukana olleet tuutorit olivat motivoituneina hakeneet tähän ohjelmaan, kukaan ei ollut käskettynä ja vastentahtoisesti.  

Muistamme, että valmennusohjelman myötä tarjosimme mukana oleville mahdollisuuksia ajatella toisinkin, mennä mukavuusalueidensa ulkopuolelle. Asioiden hallinta ja aikaansaaminen alati muuttuvassa ympäristössä on haaste. Totesimme ja koimme, että tämä haaste vaatii yhteisöltään valmiutta uudistumaan. Sitä ei tule tapahtumaan elleivät vastuulliset itse ole myös valmiita uudistamaan – kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti. Valmennusprosessin aikana muotoutuneen ja koetellun tuutorijoukon tunnemme hyvin. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö yhteisömme uudistuisi hetkeään, aikaansa varten. Mutta myös tulevaisuuden mahdollisuudet ja uhat huomioiden, omia vahvuuksiaan hyödyntäen sekä heikkouksiaan karsien.

Tuutorimalli valmennusohjelmassamme on varmasti hyvä ja toimiva ratkaisu. Kyseessähän oli pilotti, ensimmäistä kertaa sydänyhteisössä tällä tavoin toteutettu vapaaehtoisten johtamisvalmiuksien kehittäminen. Ratkaisuna se oli antoisa. Samalla saimme muotoutumaan ja organisoitumaan tukiverkoston seuraavia valmennuskierroksia varten. Mikäli oikein seminaarikeskusteluja tulkitsin, kaikkia tuutorimme ovat valmiina toimimaan seuraavan aallon aikana olkapäinä. Tulevat uudet tuutoriuntuvikot voivat tarvittaessa laskea niille hämmentyneet päänsä. Hämmennystä tulee varmasti silloinkin!

Ohjelma oli tuutoreille varmasti raskas. Se oli pitkäkestoinen, lähes vuoden mittainen prosessi. Uusia asioita, vanhoja asioita uusissa kuoseissa ja uudesta näkökulmasta suunnattomaan diamääräämme piilotettuina ei ollut aivan kevyt juttu. Ja kun tuutoreiden piti se vielä paikallisiksi ajatuksiksi työstää ja selittää edelleen ymmärretyksi, saada muutokseen johtavaksi toiminnaksi. Mutta pelimannihenkeä löytyi ja se on aatteemme vahvuus.

Yhdessä tätä tehtiin. Oli selvästi koettavissa kuinka yhteisöllisyys vahvistui valmennusmatkailijoitten joukossa. Löysimme omat roolimme tässä toiminnassa. Se tuli yhteisten kokemusten ja kokemusten vaihdon kautta. Yhdessä opittiin ja yhdessä opetettiin myös vastuuvalmentajia – suuri kiitos siitä. Jokainen meistä oppi tai ainakin koki sen kuinka tärkeä on puhua samaa kieltä. Ja ymmärtää käsitteiden merkitykset omalla kielellään ja omaan toimintaansa sovellettuna, siirrettynä. Tästä oppineena työstämme parasta aikaa sanastoa käsitemäärittelyineen. Kun se valmistuu, siirrämme sen muun aineiston oheen verkossa.

Ei voi olla ihailematta sitä asennetta, mikä valmennusprosessin aikana oli aistittavissa. Hetkittäin epäusko uusien asioiden omaksumiseen ja itseluottamuksen romahtaminen näytti olleen jo pöydän kulmalla tulossa. Mutta ei se ottanutkaan yliotetta. Se oli vain tunteiden terveellä tavalla esille nousevaa näyttäytymistä. Meille vastuuvalmentajille se oli mitä parasta palautetta siitä, että on puhuttava oikealla kiellä ja yksikin puhe riittää. Tiede ja käytäntö, yritysslangi ja vapaaehtoismaailma, sepä se. Infoähkystä ei ole mitään hyötyä. Tuloksena ovat henkiset ilmavaivat. Mutta niitä kun hyvässä hengessä ja sopivalla tai sopimattomallakin huumorilla voi puhaltaa. Saatiinpa kurssijohtaja Marikakin tekemään aaltoja ja huutamaan ”… ihanaa, ihanaa…hallelujaa-hallelujaa…merkki, merkki!...”. Merkki siitä, että samalla kehittymismatkalla olemme ja sen tuloksena teemme työtä sydämellä sydämille.    

Entä sitten jatkoajatukset?

Ohjelmamme on mahdollista toteuttaa sisältöä karsimatta ja tavoitteista tinkimättä myös kevyemmällä tavalla. Tuutoreitten valmennus voidaan hoitaa yhdellä istumalla kertaa esimerkiksi kahden päivän mittaisena. Siinä koko paketti käydään kerralla, jolloin pystytään välttämään monien esille tuomaa asioiden turhaa toistoa ja kertaamista. Samalla olisi mahdollista kehittää ja vahvistaa yhteisömme yhteistä kieltä käsitesekamelskan sijaan.

Kun tuutoreilla on jo alussa kokonaisuus käsissään, voidaan yhdistyskohtaiset jaksot hoitaa kevyemmällä teoretisoinnilla. Silloin pystytään paneutumaan jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yhdistysten omiin käytännön asioihin ilman turhaa teoretisointia. Ja kun tämä tahdistetaan yhdistysten vuodenkiertoon, vielä tuloksekkaampaa se olisi.  

Nyt toteutettuna ohjelma edellytti osallistujilta melkoista rahankäyttöä ja matkustelua – toki ilman RAY:ltä saatua tukea emme olisi pystyneet valmennusta toteuttamaankaan. Jatkossa valmennus voitaneen järjestää pienemmällä rahalla lähialueperiaatteen mukaan: hoidetaan asia pienemmissä piireissä, vähemmillä matkusteluilla ja omin tai sponsorieväin mutta keskinäistä yhteyttä pitäen.

Yhteydenpito! Siinäpä se. Ne asiat on saatava ehdottomasti ensimmäisinä kuntoon. Keskustelujen perusteella voi sanoa, että kaikissa yhdistyksissä asia on mitä suurin haaste. Sydänliittoakaan unohtamatta.

Voi sanoa, ettei tämä matka ei ole ollut kevyt meille kenellekään. Luistoa ja pitoa on ollut laduillaan hiihtäneillä. Mutta olemmepa poikenneet umpihangissakin – puuterilumi oli kahlattavan upottavaa, hankikannossa oli mukava lasketella ja nouseskellakin. Mikäli ei laduiltaan poikkea, ei uusia elämyksiä koe. Umpihangessa voimme mennä minne haluamme – ainakin melkein. Mutta samalla teemme kuitenkin niitä latuja, joille jotkut jäävät lipsuttelemaan. Oli se Hellaakoski näkeväinen mies!

Yhteinen matka tähän hetkeen on ollut muutaman vuoden mittainen, upea ja antoisa kokemus. Uusia ajatuksia, uusia haasteita ja ratkaisuja. Ja ennen kaikkea uusia ihmisiä ja ystäviä.  Aaro, Marika ja Reijo! Meillähän työ on vielä kesken ja viemme sen kunniakkaaseen loppuun ennen uusien seikkailujen alkua. Mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa olevani onnellinen, että meidän jokaisen vanhat latumme kohtasivat ja päädyimme tarpomaan umpihankeen uuden asian kanssa. Siellä sitä vaan setvittiin, selvittiin ja aukaistiin uutta latua.

Ja te hieno tuutorijoukko, ryhmänä ja yksilöinä! Jaksakaa edelleen olla tulenkantajina ja yhteisömme vahvistajina. Olette hyviä, sydämellä sydämille tekeviä ihmisiä ja persoonia, joihin ollut hieno tutustua. Jatkamme edelleen yhdessä.

Kyllä se kannatti!

Jyrki, toinen vastuuvalmentaja

(Kuva Rauno Pohjonen)