Raimo innostaa kuulijoita |
Keski-Suomen
valmennus pidettiin 8.3.2014 ”Kopesten” kotimaisemissa ja siihen osallistuivat
Jyväskylän, Karstulan ja Keuruun sydänyhdistysten edustajat. Salme oli
järjestänyt meille oivat kokoustilat Karstulan kunnantalolta. Alkuesittelyssä
todettiin monella osallistujalla olevan yhteyksiä Karstulaan. Oli synnytty,
käyty koulua, riiuulla – tansseissa ja olipa joku ollut paimenenakin. Tässäkö
syy siihen, että vaikka osa porukasta tapasi toisensa ensimmäistä kertaa,
alusta lähtien ilmapiiri oli välitön ja keskusteleva. Siis oivat lähtökohdat
valmennukselle.
Karstulassa kehitettiin sydänyhdistyksiä yhdessä |
Löysimme porukalla paljon haasteita,
joita olimme kokeneet yhdistystyössä. Pyrimme kartoittamaan ne asiat, jotka
toimivat ja viimeksi, mutta ei vähäisempänä – mitä parasta erityisesti
sydäntyössä. Esille tulleisiin asioihin osin paneuduttiin päivän aikana Jyrkin
ja Reijon tekemien loistavien diojen pohjalta. Välillä kävimme pienen
kävelylenkin päässä ruokailemassa Irene ja Konsta Heinon säätiön omistamassa
rakennuksessa sijaitsevassa ravintolassa. Samalla tutustuimme samaisen
rakennuksen toisessa kerroksessa olevissa tiloissa, joissa paikallisille
yhdistyksille mm. sydänyhdistys on entisiin hotellin majoitustiloihin
järjestetty lähes ilmaiset niin kokoontumis- kuin toimistotilat. Todella mainio
ratkaisu.
Päivän aikana tuli paljon kysymyksiä,
vastauksia osallistujat palautteiden perusteella odottivat varmasti enemmän. Toivottavasti
viimeistään vuoden loppupuolella, osataan vastata ja saadaan konkreettisia
malleja toiminnan eteenpäin viemiseksi.
Ennen kotimatkaa tutustuimme
kunnantalon alakerrassa olevaan näyttelyyn, jossa oli kierrätysmateriaaleista valmistettuja
teoksia. Innokkaana kotimatkalle ja paljon odotuksia on olemassa seuraavalle
kokoontumiselle 10.5.2014 Jyväskylässä.
terv. tuutori Rami
Teksti: Raimo Peltovuori
Kuvat: Raimo Peltovuori ja Tapani Kalenius
Teksti: Raimo Peltovuori
Kuvat: Raimo Peltovuori ja Tapani Kalenius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti